Tässä hieman palautetta osallistujilta workshopista:

Sisareni Kuu, Veljeni Kuu
Moskova, Venäjä
Toukokuun 19, 20 ja 21, 2006

...Tämän workshopin aikana luokseni tuli uusi näkymä kaikesta ympärilläni ja se jäi pitämään puoliaan myös jokapäiväisen elämän alueelle. Tämä on selkeä näkymä, joka antaa minulle vapauden toimia vain kahden tilan kehyksen ulkopuolella – ”hyvä-paha, mies-nainen, rikas-köyhä, herra-orja, vahva-heikko, rakkaus-viha, soturi-tavallinen ihminen, minä-maailma, minä-äiti, minä-he” etc....Ja tämä liittyy äitiini. Olemme aina riidelleet; olin syyttänyt häntä kaikesta ja ajattelin hänen olevan kelvoton toimimaan äitinäni. Kun ensimmäisen kerran opin soturin tiestä, aloin tarkastelemaan suhdettani häneen, mutta kolmessa vuodessa en edistynyt yhtään. En kyennyt rakastamaan äitiäni, tuomitsin hänet, koska todellisuudessa ajattelin vain itseäni. Ajattelin hänet banaaliksi, maksukyvyttömäksi ja köyhäksi, alkoholistiksi, hysteeriseksi draamakuningattareksi ja hölmöksi. Hän oli minulle vain kokoelma huonoja ominaisuuksia, joiden takana en nähnyt mitään inhimillistä. Juuri ennen workshoppia kokoomapisteeni liikahti ja näin äitini elävänä, ihmisolentona. Ja abstraktit tarinat, jotka naisharjoittajat ja ohjaajat jakoivat, liikuttivat kokoomapistettäni erilaiseen uneen – kiintymyksen ja kiitollisuuden uneen. Nämä tarinat näyttivät ylevät puolet ihmisen luonnosta, ne puolet jotka meillä on mahdollista saavuttaa ja pitää yllä harjoittamalla niitä hiljaisuudesta, tapaamalla meidän kumppanimme vaikka he ovat ”pahalla päällä” ja auttamalla heitä kiintymyksellä ja kiitollisuudella sekä uneksimalla uuden unen. Ja se olisi lahja jonka voisimme antaa niille, jotka ovat lähellä meitä, jotka seuraavat omaa polkuaan ja jotka ovat tehneet niin paljon meidän hyväksemme....

Löydöksiä... Niitä on niin paljon että en edes voi kuvailla niitä kaikkia. Tässä niistä muutama:
Nyt minulla on yhteys isääni. Olin hänelle loukkaantunut aiemmin, käännyin hänestä pois päin ajatuksissani ja tunteissani. En ”pitänyt” hänestä. Nyt muistin valtavasti tapahtumia, joissa olin iloinen hänen kanssaan, jolloin pidin hänestä paljon, jolloin rakastin häntä ilman mitään odotuksia. Ja nämä tunteet toimivat kuten silta minun luotani hänen luokseen. Kun ajattelen häntä, kasvoni hymyilevät ja rinnastani ojentuu jokin häntä kohti ja olen iloinen. Ja nyt näiden tunteiden avulla voin rauhallisesti katsoa tilanteita, joissa tuomitsin hänet ja milloin itse en toiminut moitteettomasti. Nyt voin nähdä että toistan hänen ”tummia” käyttäytymismallejaan – teen asioitani ilman että perheeni tietää niistä mitään, käännyn sisäänpäin, loukkaannun, suutun, en pyydä anteeksi, käytän muita hyväksi, en kiitä, olen hillitön etc.. Ja aloin nähdä siinä ”tarinoita” hänen persoonallisesta historiastaan ja minun itseään toistavasta käyttäytymisestä aloin nähdä tarinoita omasta henkilökohtaisesta historiastani. Ja tuli paljon helpommaksi olla tuomitsematta häntä ja itseäni ja etsiä uusia tapoja käyttäytyä sekä löytää uusia tunteita.

Seuraava löytö, joka on yhteydessä edelliseen on uudelleenmäärittäminen. Miles Reid näytti niin hyvin kuinka voi uudelleenmäärittää ”tummat” sanat ja ideat! Joten joillekin ideoilleni löysin paljon uusia energiaa tuottavia määritelmiä: ”pelko” – välitön koko kehon resurssien mobilisaatio, ”pystyä puolustamaan itseään” – pyydystää itseäni ja etsiä uusia havaintoja sekä uusia mahdollisuuksia, ”olla vaativa” – antaa enemmän tukea ja huomiota, ”joku tekee jotain väärin” – antaa toisen suorittaa hänen omaa tutkimustaan maailmasta ja tukea häntä tässä yrityksessään ilman että koittaa sanella omia ehtojaan, ”olla vahva” – jäljittää energiatasoani ja toimia sen mukaan; ”olla johdossa” – olla yhteydessä, yhteydessä muihin. Kaikki tämä antoi minulle uuden näkymän siitä kuinka monet tapahtumat menneisyydessäni olisi voinut ratkaista ja se antoi minulle nyt uuden mielialan.

Ja yksi löytö vielä – ”valoisat” puolet isästäni, mitä minä hänessä arvostan ja kunnioitan ja olen ylpeä hänestä, ominaisuudet jotka häneltä otin, mistä olen iloinen että minulla ne on ja mistä olen kiitollinen: älykäs, ajattelevainen ja omaa taiteellisen lähestymistavan siihen mitä tekee, rakkaus työhön, rakkaus maahan, luontoon, sinnikkyys ja hellittämättömyys maalin saavuttamiseksi, rakkaus kauneuteen, rakkaus tarkkuuteen ja selkeyteen, kärsivällisyys ja rakkaus lapsiin, se että hän ei ikinä hyljännyt heitä mitä sitten ikinä he tekivätkään, vaatimattomuus, kestävyys ja vastustuskyky hankalissa tilanteissa, vaatimusten puute, huumori ja kyky nähdä valoisa puoli, se että hän ei ikinä juonut tai polttanut opetti minua niin paljon, hän ei koskaan kiroillut, älykäs ja pyrkimys anteliaisuuteen, hänen rakkautensa minuun. Ja paljon muuta! Äärettömästi kiitoksia, Isä! Rakastan sinua hyvin paljon!

Kiitos teille korvaamattomista lahjoista! Äärettömästi kiitoksia!

Oivalluksia...Voin sanoa että oltuani monissa workshopeissa, luettuani kaikki maagiset sivut don Juanin naispuolisten oppilaiden kirjoista, en koskaan ollut todella ymmärtänyt tietoisesti mitä todella kohdun kuunteleminen tarkoittaa...tai mistä siitä on kyse...se tapahtui pyydystämisharjoituksen aikana. Se oli hetki jolloin pystyin sanomaan jotain todistamisharjoituksessa, jotain jonka tunsin kohdustani. Ja ajatus, jota en ikinä olisi laatinut mielessäni tuli pintaan. Tieto, joka tuli valmiina, suloisella tavalla ja jolla ei ollut mitään tarvetta puolustautua tai hyökätä. Jotain uutta! Uusi tunne siitä mitä kohdun omistaminen tarkoitti iski minuun... En ole vielä täysin ymmärtänyt mitä se tarkoittaa. Mutta se tunne siitä, ettei tarvitse kysyä keneltäkään heidän mielipiteitään unelmistani, projekteistani tai suunnitelmistani. Tunne siitä että on kokonainen... se oli ensiksi niin outo ja uusi tunne ja se on ihastuttanut olemustani aina workshopista lähtien. Kohtuni herättäminen oli ainoa asia joka merkitsee jotain, tämä tunne ei tullut epätoivoisella tapaa...se oli lämmin tunne kohdusta. Tunnen myös tarvetta pitää kiinni tästä tunteesta... ja maagiset liikkeet ja tehtävä auttavat minua pitämään tämän tunteen läsnä.

Aina workshopista lähtien minulla on ollut ystävällisempiä ajatuksia kanssaihmisiäni kohtaan, joskus tunnen, kun olen sanomassa valitusta tai kritiikkiä, pystyn pitämään tauon. Ja en sano sitä vaan joskus sanon juuri vastakohdan siitä. Ja kikatan. Äitini kanssa olen puhunut puhelimessa ja aina pitäen kohtuni näkökulman mielessä kysyn häneltä miten hänellä menee? Kuinka hänen päivänsä on mennyt? Yhden kerran minun täytyi kysyä häneltä apua ja tavanomainen itseni oletti hänen auttavan minua, mutta tällä kertaa kysyin häneltä sopisiko ja olisiko hänellä aikaa minun auttamiseen. Se tuntui erinomaiselta, kehoni oli rento ja hengitykseni normaali, jotain uutta suhteessani äitiini.

Kun astuin miesten huoneeseen, tunsin hiljaista kiintymystä, kuin he olisivat veljiäni, he eivät olleet enempää tai vähempää kuin me naiset, he olivat energiaa. Minulla oli silloin vähän sisäistä dialogia kuten: ”Kuinka hiukseni on?” mutta tällä kertaa annoin ajatusten kuljeksia pois ja en antanut niille arvoa...näin ne jopa naurettavassa valossa.
Kiitos
Kiintymyksellä ja kiitollisena.

Tässä workshopissa tunsin ensimmäistä kertaa selvästi itseni kuin naisena – tavalla jota todella olen – valoahohtavana olentona, jolla on kohtu. On niin hienoa, kaunista ja iloista – olla nainen! Ollessani lapsi ja nuori en halunnut olla tyttö, tunsin aina kuin minulla olisi käynyt huonompi tuuri, ajattelin että pojat olivat onnekkaampia. Ensiksi olin turhautunut, vihainen kohtalolleni mutta sitten alistuin kohtalooni. Mutta nyt olen iloinen että synnyin naiseksi! Tuntuu niin hyvältä olla naisten parissa. Erityisesti tunsin sen Awakening Pure Perception-maagisen liikkeen tekemisen yhteydessä, jolloin kävelimme ympäri hallia. Tunsin iloisuutta, keveyttä, oli tunne että olin Kotona... Pidin todella kaikista maagisista liikkeistä jotka meille esitettiin worshopissa, koska kohtuni todella piti niistä. Alusta lähtien, Awakening Pure Perception-liikesarjan ensimmäisistä liikkeistä alkaen, huomioni siirtyi pehmeästi alas kohtuuni. Tunsin suuremmoista tyydytystä siitä! Workshopin toisena päivänä, jolloin teimme tämän saman maagisen liikkeen, sain tunteen kovasta lämmöstä kehoni oikealla puolella kohtuni alueella, tunsin sen kuin liekkinä. En ollut koskaan tuntenut niin voimakasta aistimuksia kehoni fyysisellä tasolla.

Kun toiset naiset olivat osallistuneet naisten worskhoppeihin ulkomailla ja tuoneet maagisia liikkeitä niistä ja kun harjoitimme niitä harjoitusryhmässä – en pitänyt niistä, en tuntenut niitä. Mutta nyt sain uuden näkymän niistä, ne avasivat minua – salaperäisesti, intesiivisesti, iloisesti.

Mapping the Body-maaginen liike oli vallankumouksellinen – en koskaan edes epäillyt että kehooni olisi tallentunut muistoja ja että ne voidaan houkutella esille naputtamalla niitä, iskemällä niitä, työntämällä ne ulos. Tilanne, jonka myöhemmin workshopissa toin pyydystämisharjoitukseen tuli esille oikeasta lantiostani. Ja oikean kainalokuopan alueelta löysin kohdan johon koskettuani halusin itkeä, joku kipeä muisto oli varastoitunut sinne, joku epätoivon hetki, kyyneleitä ja mahdollisesti itsesääliä.

...Olen hyvin iloinen tutkittuani sitä miten tuomitsen itseäni! Kun todistaja ja minä tutkimme tilannetta viime vuonna kun minä, monien muiden vastaavien tilanteiden tapaan, vertasin itseäni tyttöystävääni (hän on kauniimpi, sopusuhtaisempi, hänellä on kauniimmat kasvot ja jalat ja minä olen lihava, ruma, jalkani ovat kierot), muutin kehoni asentoa ”power-under” – tilasta sopusointuiseen tilaan ja uusi näkymä tuli luokseni: kyllä, meillä on erilainen kehonanatomia mutta se ei tee minua huonommaksi. Tarvitsen kunnioittaa, pitää arvossa ja rakastaa kehoani. Kehoni on omavarainen, minulla on kaikkea mitä tarvitsen matkaan Äärettömyyteen. Ja kun toistan tätä uutta lausetta itselleni aamuisin ja päivän kuluessa, kehoni asento siirtyy sopusointuiseen tilaan ja tunnen miten Henkeni tulee vahvemmaksi!

Ja sitten, tämä kaunis tehtävä jossa piti piirtää ja kuvata itseä! Aluksi, ensimmäisessä piirroksessa piirsin kaikki ykstyiskohdat – kasvoni ovat kotoisat, jalat kierot, selkä on vahva, ei lantiota, leveä perä, rinnat roikkuvat etc. – ja itsestäni piirroksessa tuli surullinen ja kadoksissa oleva näköinen. Mutta seuraavasta piirroksesta itsestäni tuli hymyilevä, säteilevä olento, jolla oli säkenöivä keskus, kohtu. Tähän kirjoitin vain: kun hymyilen ja olen sopusointuisessa tilassa, minulla on kauniit, valaisevat kasvot. Olen nainen, minulla on Kohtu. Rakastan kohtuani hyvin paljon ja haluan puhdistaa yhteyteni siihen, olla harmoniassa sen kanssa. Rakastan koko kehoani, jokaista sen pikkuosaa. Minulla on vahva, sopusuhtainen ja kaunis keho. Minulla on kaikki tarvittava matkaan Äärettömyyteen.

Jotkut hetket workshopissa ympäröivät minut täydellisesti outoihin kokooomapisteen asentoihin. Tarinat jotka muut harjoittajat kertoivat toimivat kuin paikannäyttäjinä. Naiset jotka tunsin tulivat lavalle. Luulin tietäneeni heidät, minulla oli heistä mielikuva jokaisesta heistä perustuen aikaisempiin yhdessäolon hetkiin...Mutta [heidän workshopissa pitämien puheiden perusteella] huomasin että en tiedä mitään heistä...Näin että olemme kaikki samanlaisia, tarinamme ovat samanlaisia...Itkin...Me kaikki itkimme...Mutta se ei ollut itkua itsesäälistä...En tiedä vielä mitkä olivat noiden kokoomapisteen asentojen kohdat, noiden kyynelien...Tulen tietämään sen myöhemmin...Tiedän että ihailen noita naisia...Ja olen heille kiitollinen...

Kävellessäni miesten harjoitustilaa kohti olin hiljainen, äänetön, vähän vakava. Kun näin Renatan ja Milesin ovella tunsin heidän tukemisen ja rohkaisun, aloin hymyilemään. Ensiksi tämä tunne tuli voimakkaammaksi kun harjoitimme Moon Form-liikesarjaa yhdessä, olin yllättynyt – he tekivät tämän maagisen liikkeen erilaisesta olotilasta, erilaisesta intensiteetistä. Huomasin, että liikkeeni myöskin hieman nopeutuivat, hieman enemmän itsevarmemmiksi ja aggressiivisemmiksi. Kun me kaikki nousimme seisomaan maagisen liikkeen tekemisen jälkeen katsoin ympärilleni huoneeseen ja näin täyteläisyyden. Kyllä, oli kaunista olla samassa tilassa pelkästään naisten kanssa, mutta nyt se oli kuin viimein kaikki olisi ollut täydellistä.

Ja sitten, sadekuuron siunauksella ja hienon musiikin ja muiden ryhmien tukemisen avustuksella, tanssin yhdessä muiden kanssa Beings in Dreaming-liikkeen, tunsin että kaikkien sydämet löivät samaan rytmiin, kuin yksi. Tunsin että meillä kaikilla oli yksi sydän ja me kaikki katsoimme samaan suuntaan. Ja me kaikki – naiset ja miehet – olimme olentoja – valoahohtavia koteloita, puhdasta, aistivaa energiaa.

Suuri kiitos kaikille jotka uneksivat tämän workshopin!

Rakkaat tensegrity-ohjaajat! Haluan ilmaista kunnioitukseni ja ihailuni tavasta, jolla ohjasitte workshopin, miten hienotunteisesti opastitte meitä matkalla itseemme. Minulle tämä oli kolmas workshop ja voin sanoa, että se oli jotain todella syvällistä ja unohtumatonta. En voinut kuvitellakaan, että naisten seurassa voisin tuntea iloa, yhteenkuuluvuutta, rakkautta ja onnea. Yritän selostaa havaintojani.

Kun Reni Murez piti ensimmäistä luentoaan, seurasin hyvin tarkkaavaisena ja koko olemuksellani hänen ääntään ja yritin vastata kysymykseen ”Millaiseksi uneksin itseni?” Kun teimme Kehon Kartoittamisen maagisia liikkeitä, sisimmästäni nousi esiin itseäni koskevia käsityksiä ja arvioita, jotka joku oli joskus menneisyydessä sanonut minulle ja jotka olin ottanut totuutena. Asteittain, edetessämme keholla, askel askeleelta, aloin saada kuvan itseäni koskevista käsityksistäni. Oivalsin, että tämä kuori tulee nyt kuoriutumaan pois, kerros kerrokselta, ja kykenen ehkä tavoittamaan syvimmän olemukseni, todellisen itseni.

Maaginen liikesarja Puhtaan Aistimisen Herättäminen täytti kohtuni energialla, siitä tuli kimmoisa, eräänä hetkenä tunsin, että kohtu ei ollut sisälläni, vaan että minä olin kohdun sisällä; tulen ponnistelemaan aistiakseni maailman ja ihmiset ympärilläni suoraan kohdusta, välttäen tarpeettomia tulkintoja.

Minua hämmästytti naisharjoittajien kertomukset suhteistaan sisariinsa ja äitiinsä. Tunsin voimakkaasti, että haluan lähteä samalle matkalle, että minun on aivan pakko alkaa rakentaa yhteyttä omaan äitiini, nähdä hänet ilman arvostelua.

Olen tavattoman kiitollinen pyydystämisharjoituksista, joita ehdotitte, erityisesti niistä, joissa kuuta käytetään todistajana. Minusta se on erittäin hyvä väline, joka tulee auttamaan minua työstämään monia puolia suhteessa äitiini, muihin naisiin ja myöhemmin myös isääni. Kuu on hiljainen todistaja ja neuvonantaja, se antaa minun tarkastella itseäni vilpittömin silmin, ilman pelkoa, oman itseni syvästi tuntien.

Kun lähestyimme huonetta, jossa miehet odottivat meitä, tunsin oloni levottomaksi ja minä vapisin, sydämeni löi nopeammin. Yhtäkkiä tajusin, että maailma, joka odotti minua oven takana, on hyvin erilainen kuin meidän naisten maailma ja että minun tulisi oppia toimimaan yhteistyössä sen maailman kanssa - ei tappelemaan sitä vastaan, taistelemaan oikeuksieni puolesta eikä mukautumaan siihen, vaan tukemaan sitä, katsomaan samaan suuntaan, olemaan saatavilla.

Olen hyvin kiitollinen teille, loistavat naispuoliset olennot. On hyvin vaikea pukea sanoiksi tunteita, jotka valtaavat minut kun muistelen workshoppia. Tosiasia on, että minulle se oli todellinen hengen lahja ja toivon vilpittömästi, että minulla on tarpeeksi selväjärkisyyttä ja itsekuria, jotta voin täysin ymmärtää ja sisäistää sen

Koska tämä oli ensimmäinen workshoppini (ja ihan ensimmäinen kokemukseni maagisista liikkeistä), olin (ja olen yhä) hyvin vaikuttunut maagisten liikkeitten tehosta. Ne saavat minut hämilliseksi, tyyneksi, tietoiseksi, kytköksiin ympäristöni kanssa.

Myös pyydystämisharjoituksilla oli minuun voimakas vaikutus, vaikka aiemmin ajattelin, että en voisi löytää mitään uutta ajattelemalla ja puhumalla. Mutta ne tilanteet, joita tarkastelin ja se, miten ymmärsin niiden vaikuttavan elämääni, oli todella voimallista ja niin olivat myös ne muutokset, jotka sain aikaan muuttamalla kehoni asentoa, hengitystäni ja mielipidettäni.

En vielä tiedä, miten suhteeni äitiini tulee muuttumaan, mutta sen tiedän, että tunteeni ja ajatukseni ovat muuttuneet, tunnen olevani suurpiirteisempi, lempeämpi ja rauhallisempi hänen seurassaan.

Ja hetki, kun viimein astuin huoneeseen, jossa miehet odottivat meitä, oli aivan erityinen, sillä jokin kauan sitten kadottamani tuli kouriintuntuvaksi; aito tunne siitä tosiseikasta, että olen nainen ja he ovat miehiä, ilo siitä rikkaudesta ja onnesta, jota tämä erilaisuus pitää sisällään.

Suuret kiitokset teille näistä ihanista kokemuksista!

Ensinnäkin haluan kiittää teitä tästä fantastisesta seminaarista. Se oli hienosti organisoitu ja maagisesti toteutettu; tila oli kaunis ohuine liinoineen, joita koristivat pilvien peittämät kuut; sanat olivat täsmällisiä ja elegantteja, luentojen aiheet tuntuivat niin tavallisilta ja ajankohtaisilta, mutta samalla kuitenkin joka kerta niin yllättäviltä; maagisia liikesarjoja tehtäessä tunnelma oli niin järkevä ”asiat pitää saada tehtyä” ja kuitenkin niin kepeä; musiikki vei kokoomapisteen mukanaan… Se oli yhteinen uni ja minusta oli ihastuttavaa jakaa se teidän kanssanne ja muiden fantastisten olentojen kanssa. Pidän sitä erittäin suuressa arvossa.

…Workshopin ensimmäisenä päivänä näin tilassa paljon rumia venäläismiehiä --- muutamat tutut naamat olivat ihan OK, mutta useimmilla näytti olevan vääristyneet, epämiellyttävät piirteet, jotka mielestäni muistuttivat puisia, kömpelösti rikkinäisillä työkaluilla muovattuja hahmoja. Jossain vaiheessa toisen päivän iltana katsoin ympärilleni ja olin mykistynyt, miten kauniita olivat ihmiset ympärilläni. Muuttuivatko he? Vai muutuinko minä? En tiedä.

…Tunnen oloni yleensä aina jännittyneeksi ja epämukavaksi ollessani tekemisissä vieraiden ihmisten kanssa. Pelkästään se, että kysyn kadulla suuntaa joltakulta tai tiedustelen jotain puhelimitse, vaatii minulta lujaa päättäväisyyttä ja keskittymistä. Minun on vaikea rentoutua ja rauhoittua ihmisiä täynnä olevassa junassa, erityisesti kaupungissa, johon juuri tulin --- Jotain muuttui seminaarin aikana. Tullessani seminaarista kotiin myöhään yöllä olin rento ja iloinen, en tuntenut pelkoa ja kun en löytänyt metrokartasta asemaa, huomasin kysyväni apua sitä sen enempää miettimättä. Monet ystäväni, joita en ollut nähnyt sinä aikana, kertoivat, että näytin erilaiselta, rennommalta, rauhallisemmalta. Ja tunnen, että en puolustaudu niin paljon ollessani tekemisissä muiden harjoittajien kanssa. Jopa tapani syödä muuttui. Uusi kehon asento --- selkä enemmän taaksepäin, vähemmän jännittyneenä. En yritä hotkaista koko ruoka-annosta muutamalla puraisulla. Syön hitaammin ja pienempinä suupaloina ja huomaan, että syön huomattavasti vähemmän kuin normaalisti.

…Kun teimme Kuusarjaa musiikin kanssa, en voinut olla ihmettelemättä --- miten se toimii? Kuinka se voi olla mahdollista? Nehän ovat kuitenkin vain ääniä, muutamia yksinkertaisia ääniä, niissä ei ole mitään ”merkittävää” --- joten miksi kehoni tuntee ikään kuin musiikki ulottuisi joihinkin sellaisiin puoliin, joihin ei ole koskaan ylletty, ikään kuin tuntemassani maailmassa olisi joku aukko ja tuolla jossain, siellä todella olisi jotakin muuta. Kuinka ääni voi kertoa tämän?…

… Seminaarin yksi mielenkiintoisimpia käsitteitä oli ”pimeä puoli”. Harjoitus, jossa piti löytää mahdollisimman epämiellyttäviä ja ärsyttäviä ”vastakohtia” sille, mitä minun käsitykseni mukaan on olla ”mies”. Ja kun piti löytää keino kuvata niitä eri tavalla, muuttaa arvostelut ja kuvaukset naurun avulla joksikin, jonka tarkoitus on olla jotain vähemmän kärjekästä, toimivampaa, joksikin, joka on täynnä mahdollisuuksia. (Oli hämmästyttävää, että tämä aihe otettiin esiin todistaja-harjoituksen jälkeen, siinä minun tarinani koski koulukaveriani, poikaa, joka sanoi minulle, että minulla on huono ja ”vääntynyt” selkäranka ja minut sai luhistumaan sellaisten ajatusten paino kuten ”olen lapsi, mutta minulla on jo huono terveys, olen tuhoon tuomittu, minua odottaa elämä täynnä kärsimystä ja sairautta”. Ja uusi näkemykseni oli: ”Oh, minun täytyy alkaa kiinnittää huomiota selkärankaani”.)

…Harjoituksessa, jossa piti löytää ”pimeän puolen” määritelmiä miehestä, löysin aivan uutta tietoa itsestäni. Etsiessäni vastakohtaa eräälle miehen ”ominaisuuksista”, löysin ”välinpitämätön”, ”ei piittaa”. Ja se oli kiusallista, oli hyvin epämiellyttävää sanoa ”olen välinpitämätön”. Mutta miksi? Miksi? Jotain muuta ---- kömpelö, heikko, sairaalloinen, tyhmä, päättämätön --- totta, mutta että välinpitämätön? Kaikella vilpittömyydellä, se mitä voin sanoa itsestäni, on kaikkea muuta kuin välinpitämätön! Vasta workshopin jälkeen, kun tein erään toisen harjoittajan kanssa todistamisharjoitusta, joka liittyi ihan erilaiseen aihepiiriin, muistin yhtäkkiä muutamia hyvin kiusallisia tarinoita, jotka liittyvät välinpitämättömyyteen. Yksi niistä koski sitä, mitä tapahtui isoäitini kuoltua: en tuntenut yhtään mitään…

…Kun ”olennot, joilla on kohtu” astuivat huoneeseen, istuin hiljaa, silmät suljettuna, kuunnellen heidän askeltensa ja liikkeittensä ääniä, yrittäen ”kuulla” heidät. Minua hämmästytti se, miten kevyitä he olivat, kuin koivuntuohikääröjä, joita tuuli kuljettaa. Saatoin myös kuulla, että joka askeleella suunta saattoi muuttua, toisin kuin miesten tavassa kävellä --- suoraa linjaa, kunnes törmäämme esteeseen. Ja kun nämä kevyet olennot levittäytyivät joka puolelle, tunsin itsekin oloni kevyemmäksi. Tunsin, että kehon asentoni muuttui hieman ja ikään kuin tunsin kehossani, millaista on askeltaa kevyesti, hieman epäröiden seuraavaa askelpaikkaa tunnustellen…

Paljon kiitoksia tästä hienosta tapahtumasta!

Tunsin itseni hyvin uniseksi [workshopin] kolmen päivän aikana. Siitä huolimatta minä olin tarkkaavainen. Tämä epätavallinen unisuus päättyi yhdessä workshopin kanssa. Sitten huomasin, että minulle oli tapahtunut jotakin. Vertasin tuntemuksiani ennen ja jälkeen workshopin ja oivalsin, että olin siirtynyt toiseen uneen. Mikä muuttui, on vaikeasti määriteltävää, siitä on vaikea saada otetta. Kehoni valtasi uusi sisäisen hiljaisuuden taso, joka on pysynyt. Joskus tuntuu kuin se olisi hiljaista riemua kehossa. Siinä on joustavuutta. Minusta tuli huomattavasti kykenevämpi tarkkailemaan itseäni. Se vain tuntuu mukavammalta. Nyt intentoin vieläkin syvemmälle sisäisen hiljaisuuden tasolle.

Kun me miehet teimme todistamisharjoituksen yhdessä naisten kanssa, huomasin, että meidän arvostelumme olivat samanlaisia ja niin olivat uudet näkemyksemmekin. Toinen asia, joka oli hämmästyttävää: kaksi vastakkaista olentoa, kaksi erilaista energiaa, mutta samaan aikaan me jaamme syvän sukulaisuuden.

Kaksi naistodistajaani pitivät kovasti eräästä uudesta näkemyksestäni, jonka olin löytänyt Kuusarja-harjoituksen aikana, sen, että naiset uneksivat ja miehet toteuttavat sen unen.

Olemme olentoja, jotka eheyttävät ja täydentävät toisiaan.

Ihailen näiden olentojen syvää viisautta. He yksinkertaisesti vain tietävät. Luullakseni siitä syystä, että heillä on kohtu.

Kun he tulivat huoneeseemme tunsin, että jotakin tärkeää oli tullut takaisin. Täyteys. Ihan kuin he olisivat täyttäneet tyhjyyden välillämme, täyttäneet ilman elämällä. He luovat unen, jossa me miehet elämme. Heidän unensa - on meidän maailmamme.

Kiitos!

Jostain syystä tämä workshop oli minulle kaikkein vaikuttavin. ”Vaikuttavalla” tarkoitan sitä, että workshopin aiheuttama sisäisen hiljaisuuden tila oli kestävämpi ja pysyvämpi kuin koskaan ennen. Oikeastaan sain palkintona yhden ylimääräisen workshop-päivän - maanantain - syvässä sisäisessä hiljaisuudessa ajoin ympäri kaupunkia hoitaen asioitani ja se oli kuin unta… Ennen workshoppia minulla oli hieman vähättelevä asenne workshopin aihetta kohtaan ja sitä ajatusta kohtaan, että osallistujat jaettaisiin sukupuolen mukaan. En osannut kuvitellakaan, miten tehokasta olisi harjoitella isossa miesporukassa. Keskeinen tuntemus tästä harjoituksesta oli erityinen hiljaisuuden tunne, joka ei ole saavutettavissa sekaryhmässä.

Sitä paitsi jossain vaiheessa näin miehet sosiaalisen kaavani ulkopuolelta - näin heidät hienoina, aistikkaina ja melko hauraina olentoina. Tämä johti kilpailun tunteen häviämiseen, joka minun tapauksessani näyttää aina perustuvan käsitykselle miehen ”vahvuudesta” ja ”karskiudesta”.

Yhtä innostuneita reaktioita kuulin naisilta - workshopin toisen, naisten osuuden osallistujilta. Joillekin heistä tästä kokemuksesta tuli tekijä, joka avasi heille kokonaan ovet tensegrity-rakenteeseen, sillä aiemmin he tunsivat epämiellyttäväksi harjoittelun pääasiallisesti miehisellä tavalla.

Hetkenä, jolloin kaksi ryhmää yhdistettiin sunnuntaina, olin syvässä sisäisessä hiljaisuudessa - kun naiset saapuivat, kuulin ääniä, jotka olivat kuin perhosen siipien kahinaa ja se toi kirjaimellisesti kyyneleet silmiini. Vihlova käsittämätön tunne raastoi rintaani.

Sitten harjoitimme Kuusarjaa ja ohjaajat ehdottivat, että kysyisimme alakiekoltamme (=lantion ja vatsan alue) kysymyksen ”mitä on olemassaolo”. Kohdistin suljettujen silmien takana olevan katseeni kohti vatsaani ja sain vastauksen kuvana. Oli valtava tasainen alue vieraalla planeetalle - syvän violetteine varjoineen sinisen taivaan alla. Oli ehkä iltahämärä. Etualalla istui joku - synkkä, mulkosilmäinen, varmaankin roisto ja vaarallinen ja samalla kuitenkin niin ihailtava. Kuului sanat: ”Olemassaolo on sitä, että on tietoinen äärettömyydestä.”

Mutta minusta workshopin ilahduttavin tapahtuma oli silloin kun eräs ohjaaja sanoi, että intensiivisen työn jälkeen soturi tulee ja vaatii voimaansa. Tajusin, että pitkän harjoittelun aikana tarkastelin monia asioita ja opin liikuttamaan kokoomapistettäni, mutta silti vanhat tavat pitävät minua vankinaan. Ja nyt on tullut aika vaatia voimaani - etenkin, koska minulla on sitä! - ja tehdä ratkaiseva askel soturin polulla.

Workshopin jälkeen tarkastelin työtä, jota teen ammatikseni ja joka liittyy hyvin tiiviisti käsityksiini siitä, mitä on olla mies. Eräs perusajatuksistani on, että ei saa antaa periksi, ”ei saa tanssia muiden pillin mukaan”. Kun epäilen, että joku yrittää huijata tai väheksyä minua, minä todellakin menetän malttini. Workshopin jälkeisenä aikana kolme henkilöä olivat mielestäni sellaisia riidanhaastajia - kaksi naista ja yksi mies. Kaikissa tilanteissa reagoin samalla tavalla - karkeasti ja vihamielisesti. Se ei ollut tarpeen eikä hyväksi liikeyritykselleni, joten nyt otan sen esiin todistajan kanssa ja työskentelen korjatakseni tämän käyttäytymiskaavan.

Sitä paitsi olen tullut tietoiseksi siitä, että liikeyritykselläni on aika itsekäs intentio - sen päämäärä on ansaita rahaa MINULLE, MINUN tarpeitani ja MINUN nautintojani varten. Ja vaikka liiketoiminta tuottaakin minulle iloa, haluan kuitenkin miettiä, miten harjoittaa sitä abstraktimmin siten, että sen päämäärä olisi jotain suurempaa kuin vain ratkaisu MINUN tehtäviini ja ongelmiini.

Kiitos workshopista.